kiinteistöosakeyhtiö vastuu veloista

Ylivelkaisen kiinteistöosakeyhtiön vastuu periä vastikkeita omistajilta?

Osakeyhtiö ja osakas ovat erillisiä eikä osakas vastaa osakeyhtiön veloista. Mutta voiko osakkeenomistaja joutua vastuuseen yhtiön veloista jos yhtiö jatkuvasti perii osakkeenomistajilta liian vähäistä vastiketta ja tästä aiheutuu velkojille vahinkoa? Alla olevassa kiinteistöosakeyhtiössä näin katsottiin olevan KKO perusteluissa "Jos osakkeenomistajilta perittävien vastikkeiden ja käyttömaksujen taso asetetaan sellaiseksi, etteivät yhtiön tulot riitä kattamaan menoja, tällä tavoin mahdollisesti aiheutettu kajoaminen sidottuun pääomaan voi siten olla osakeyhtiölain 12 luvun 5 §:ssä tarkoitettua laitonta varojenjakoa." Tämä on kuitenkin poikkeuksellista ja rajoittunee vain kiinteistöosakeyhtiöihin. Mutta myös asunto-osakeyhtiöissä voidaan joutua tämän tyyppisiin ongelmiin yhtiöissä joissa on isoja yhtiölainoja.

KKO perustelut:
Laiton varojenjako

Kysymystä on ensin tarkasteltava laitonta varojenjakoa koskevien osakeyhtiölain 12 luvun säännösten kannalta.

Kuten osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:stä ilmenee, yhtiön varoja saadaan jakaa osakkeenomistajille vain sen mukaan kuin osakeyhtiölaissa säädetään. Muiden kuin lain mukaan jakokelpoisten varojen siirtäminen yhtiöltä osakkeenomistajille on kielletty, ja osakkeenomistaja on 12 luvun 5 §:stä ilmenevin tavoin velvollinen palauttamaan lain vastaisesti saamansa varat.

Voitonjakoa ja muuta varojenjakoa koskevien säännösten päätarkoituksena on turvata yhtiön osakepääoman ja muun sidotun pääoman pysyvyyttä yhtiön velkojien suojaamiseksi. Sitä, minkälaisia toimia voidaan pitää varojen jakamisena, on arvioitava tätä silmällä pitäen. Vaatimus sidotun pääoman säilymisestä merkitsee, että yhtiön varojen tulee kattaa yhtiön velat vähintään sidotun pääoman suuruisella marginaalilla, eli kysymys on varojen ja velkojen suhteen säilymisestä määrätyissä puitteissa. Näin ollen laissa tarkoitettuna varojen jakamisena ei ole perusteltua pitää pelkästään toimia, joilla - muuten kuin liiketoiminnallisin perustein - luovutetaan yhtiön omaisuutta sellaisin tavoin tai ehdoin, jotka välittömästi vähentävät yhtiön varallisuutta. Varojenjakoa koskevien rajoitusten alaisiksi tulee lukea myös sellaiset toimet, joilla siirretään varallisuusarvoja yhtiöstä osakkeenomistajien hyväksi niin, että se epäsuorasti merkitsee yhtiön varallisuusaseman heikkenemistä sidotun pääoman suojaa loukkaavalla tavalla. Esimerkiksi vastikkeettoman käyttöoikeuden myöntäminen yhtiön omaisuuteen ei suoraan vähennä yhtiön varoja, mutta voi silti vaikuttaa yhtiön varallisuusasemaa heikentävästi, koska tappiot siirtyvät yhtiön taseeseen vähentäen omaa pääomaa ja heikentäen siten varojen ja velkojen välistä suhdetta.

Kyseessä oleva kiinteistöosakeyhtiö on niin sanottu keskinäinen yhtiö, jonka yhtiöjärjestyksen mukaisena tarkoituksena on omistaa ja hallita tiettyä kiinteistöä ja sillä olevaa rakennusta osakkeenomistajien lukuun niin, että näillä on yhtiöjärjestyksen perusteella oikeus pitää hallinnassaan määrätyt tilat yhtiön rakennuksessa. Tällaisessa yhtiössä, jonka ainoana tai ainakin pääasiallisena tarkoituksena on tarjota tiloja osakkeenomistajien käyttöön, yhtiön menot katetaan joko kokonaan tai pääosin osakkeenomistajilta perittävillä yhtiövastikkeilla ja muilla yhtiöjärjestyksen mukaisilla suorituksilla. Koska tämän kaltaisella yhtiöllä ei ole ulkopuolisia tulonlähteitä tai niiden merkitys on rajoitettu, on selvää, että jos osakkeenomistajilta perittävät suoritukset pidempiaikaisesti määrätään niin alhaisiksi, etteivät yhtiölle kertyvät tulot riitä kattamaan yhtiön menoja, tämä johtaa yllä kuvatuin tavoin yhtiön varallisuusaseman heikentymiseen. Osakkeenomistajat saavat pitää hallinnassaan yhtiön tiloja ilman, että heidän suoritettavakseen tulevat vastikkeet ja muut maksut vastaavat yhtiölle tilojen tarjoamisesta tosiasiassa aiheutuvia kustannuksia. Tilanteen jatkuessa tällaisena on seurauksena ennen pitkää se, että yhtiölle kertyvien tappioiden vuoksi oma pääoma ei riitä kattamaan osakepääomaa ja yhtiön velkaantuminen kasvaa. Vaikka omaisuus säilyisi ennallaan, varojen ja velkojen suhde järkkyy velkojien vahingoksi. Jos osakkeenomistajilta perittävien vastikkeiden ja käyttömaksujen taso asetetaan sellaiseksi, etteivät yhtiön tulot riitä kattamaan menoja, tällä tavoin mahdollisesti aiheutettu kajoaminen sidottuun pääomaan voi siten olla osakeyhtiölain 12 luvun 5 §:ssä tarkoitettua laitonta varojenjakoa.

Esillä olevassa tapauksessa asiakirjoista ilmenee, että osakkeenomistajilta perityt vastikkeet ja käyttömaksut ovat jatkuvasti olleet riittämättömiä yhtiölle otettujen luottojen aiheuttamien pääomakustannusten kattamiseen. Kuten edellä on todettu, yhtiön oma pääoma onkin todettu kokonaan menetetyksi jo tilikaudella 1.11.1991 - 31.10.1992, minkä jälkeen yhtiön velkaantuneisuus on vuosi vuodelta edelleen kasvanut. Yhtiö ei tosin ole sitoutunut uusiin vastuisiin, mutta entisistä luotoista johtuneiden vastuiden lisääntyminen on kasvattanut velkamäärää olennaisesti.

Koska tällainen keskinäinen yhtiö joutuu ainakin pääosin kattamaan kustannuksensa osakkeenomistajilta perittävillä suorituksilla, vuokramarkkinoilla kulloinkin vallitseva vuokrataso ei voi olla määräävä vastikkeiden ja muiden yhtiössä perittävien maksujen suuruuden kannalta. Sillä, että osakkeenomistajien maksamat vastikkeet ja käyttömaksut mahdollisesti ovat olleet paikallisen käyvän vuokratason mukaisia, ei siten voi tällaisessa tapauksessa olla ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa yhtiön menettelyä laitonta varojenjakoa koskevien säännösten kannalta. Vastaavasti myöskään osakkeenomistajien tosiasiallinen maksukyky ei ole peruste, joka voisi oikeuttaa yhtiön jatkuvasti perimään näiltä vastikkeina ja muina maksuina vähemmän kuin yhtiön kustannusten kattaminen edellyttää.

Yhtiön rahoittajana on ollut Keski-Uudenmaan Säästöpankki, sittemmin Suomen Säästöpankki û SSP Oy, jolta saatavat ovat siirtyneet Arsenalille. Viimeksi mainittu on ainoa velkoja yhtiön konkurssissa. Asiassa on selvitetty pankin olleen hyvin selvillä yhtiön taloudellisesta tilanteesta ja velanhoitokyvyn riittämättömyydestä. Tästä huolimatta pankki ei kuitenkaan ollut ryhtynyt toimenpiteisiin estääkseen yhtiön toiminnan ja saataviensa kasvun jatkumisen. Ottaen huomioon kiinteistömarkkinoiden tila kyseisenä ajanjaksona voidaankin vastaajien väittämin tavoin pitää ilmeisenä, ettei pankki katsonut etunsa mukaiseksi yhtiön hakemista tai hakeutumista konkurssiin, koska yhtiön kiinteistön realisoinnista tai tilojen vuokraamisesta olisi ollut odotettavissa huono tulos, vaan konkurssin lykkäämistä on pidetty vähemmän epäedullisena vaihtoehtona. Pankki on siten yhtiön pahenevasta ylivelkaisuudesta huolimatta hyväksynyt tilanteen ja yhtiön menettelyn. Näissä olosuhteissa ja koska pankin seuraaja Arsenal on yhtiön ainoa konkurssivelkoja, ei konkurssipesällä sen enempää kuin Arsenalillakaan ole oikeutta esittää osakkeenomistajille vaatimuksia osakeyhtiölain (734/1978) 12 luvun 5 §:n nojalla."





KKO:2003:33
Dokumentin versiot

På svenska

Osakeyhtiö - Hallituksen jäsen - Yhtiön varojen käyttö
Vahingonkorvaus
Konkurssi - Takaisinsaanti konkurssipesään
Diaarinumero: S2000/276
Esittelypäivä: 1.10.2001
Antopäivä: 4.4.2003
Taltio: 788

Ylivelkaisessa kiinteistöosakeyhtiössä, joka sittemmin oli asetettu omasta hakemuksestaan konkurssiin, ei ollut määrätty osakkaille sellaisia yhtiövastikkeita, jotka olisivat riittäneet kattamaan yhtiön lainojen lyhennykset ja korot niiden erääntyessä.

Kysymys siitä,

- merkitsikö menettely osakeyhtiölain 12 luvun 5 §:ssä tarkoitettua laitonta varojenjakoa,

- voitiinko sitä pitää takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 1 §:ssä tarkoitettuna oikeustoimena tai siihen rinnastettavana menettelynä, järjestelynä tai muuna toimenpiteenä tai

- seurasiko menettelystä osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla osakeyhtiön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuus.

OYL 12 luku 5 §
OYL 15 luku 1 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne ja vastaukset Tuusulan käräjäoikeudessa

Kiinteistö Oy X:n konkurssipesä (konkurssipesä) ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy vaativat B:hen, A:han, Avoin yhtiö Ay AB:hen, C:hen, D:hen ja Y Oy:hyn kohdistamassaan kanteessa vastaajien velvoittamista suorittamaan konkurssipesälle: 1) takaisinsaantina ja laittomana osingonjakona osakkeenomistajat D 838 000 markkaa, mihin Y Oy:n tuli osallistua yhteisvastuullisesti 764 000 markalla, A ja B yhteisvastuullisesti 419 000 markkaa, C 419 000 markkaa sekä Avoin yhtiö Ay AB ja sen yhtiömiehet A ja B, kaikki yhteisvastuullisesti 382 000 markkaa, kaikki määrät korkoineen, sekä 2) vahingonkorvauksena Salo Kiinteistö Oy X:n (yhtiö) toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä A ja B hallituksen jäseninä yhteisvastuullisesti 2 041 353 markkaa korkoineen, mistä vahingonkorvauksesta oli vähennettävä, mitä vastaajilta takaisinsaantina ja laittomana osingonjakona saatiin perityksi.

Kanteensa perusteluina kantajat esittivät, että yhtiön hallitus ei ollut huolehtinut tarvittavien vastikkeiden perimisestä yhtiön rakentamisesta aiheutuneiden lainojen suorittamiseksi. Yhtiö oli tosin saanut suorituksia osakkailta sekä eräiltä muilta yhtiöiltä vuokrana. Kun kertyneet vuokrat oli otettu vähennyksenä huomioon, oli vastikkeita jätetty perimättä vaatimuksista ilmenevät määrät. Eri kanneperusteiden osalta kantajat esittivät muun muassa seuraavaa.

Takaisinsaanti. Yhtiö oli ollut maksukyvytön ja ylivelkainen ainakin 31.10.1992 lähtien. Yhtiötä ei ollut asetettu selvitystilaan, vaikka yhtiön oman pääoman negatiivisuus oli tilikausittain kasvanut. Kun osakkaat, jotka olivat takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa tarkoitettuja läheisiä, eivät olleet ryhtyneet yhtiöjärjestyksen ja lain edellyttämiin toimenpiteisiin asianmukaisten vastikkeiden määräämiseksi, he olivat aiheuttaneet yhtiölle vahinkoa saaden itse hyödyn. Osakkaiden järjestelyn seurauksena omaisuutta oli siirretty pois velkojien ulottuvilta, koska yhtiön tilinpäätös ei osoittanut sitä saatavaa osakkailta, jota sen olisi tullut osoittaa. Omaisuuden siirtäminen pois velkojien ulottuvilta oli takaisinsaantilaissa tarkoitettua sopimatonta menettelyä. Järjestely, jolla yhtiövastike oli jätetty määräämättä, oli luonteeltaan takaisinsaantilain 5 §:n perusteella peräytettävissä ja täytti myös lain 6 §:ssä tarkoitetut takaisinsaannin edellytykset. Lahjanluonteisuutta oli arvosteltava vertaamalla tapahtuneita suorituksia eli kertyneitä vuokria ja kulukorvauksia sopimusten eli yhtiöjärjestyksen edellyttämiin vastikkeisiin. Suoritusten välinen epäsuhde yhtiön ja osakkaiden välillä oli siinä määrin ilmeinen, että sopimusta siltä osin kuin vastikkeet on jätetty määräämättä ja velvoitteita ei ollut saatu katettua, oli pidettävä lahjana.

Laiton osingonjako.Osakkaat olivat jättäessään tekemättä päätöksen periä asianmukaisia vastikkeita hankkineet itselleen etuuden, joka loukkasi osingonjakoa koskevia osakeyhtiölain säännöksiä.

Vahingonkorvaus.Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet olivat laiminlyöneet velvoitteensa saattaa yhtiökokouksen päätettäväksi tavanomaisen vastikkeen maksamista koskevan asian. Yhtiön johtoon kuuluneilla oli ollut velvollisuus huolehtia siitä, että yhtiön vastikesaatavat kirjataan yhtiöjärjestyksen edellyttämällä tavalla yhtiön kirjanpitoon.

Vastaajat kiistivät kanteen perusteeltaan ja määrältään.

Käräjäoikeuden tuomio 30.12.1998

Eri kanneperusteista käräjäoikeus lausui muun muassa seuraavaa.

Lahja tai lahjanluontoinen sopimus. Vastaajien maksamat vastikkeet eivät olleet riittäneet kattamaan yhtiön lainojen pääomien lyhennyksiä ja korkoja niiden erääntyessä. Takaisinsaantilain 6 §:n kannalta ydinkysymyksenä oli, oliko mainittu seikka lainkohdassa tarkoitettu lahja tai siihen verrattava sopimus.

Asiassa ei ollut väitettykään, että yhtiön ainoa velkoja eli Keski-Uudenmaan Säästöpankki, myöhemmin Suomen Säästöpankki- SSP Oy, jonka saatavat yhtiöltä olivat sittemmin siirtyneet Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy:lle, olisi kanteessa tarkoitettuna aikana ilmoittanut vastaajille katsovansa maksetut vastikkeet riittämättömiksi. Kiinteistön arvonnousuodotusten perusteella pankki oli halunnut välttää yhtiön hakeutumista konkurssiin ja halunnut sen jatkavan toimintaansa, minkä vuoksi pankilla ei ollut yhtiön osakkeenomistajien vahingoksi oikeutta vedota jälkikäteen laadittuihin vastikkeen noin nelinkertaiseksi nostaviin laskelmiin. Pankki oli vuosina 1993- 1995 käydyissä luottoneuvotteluissa hyväksynyt koko luottosuhteen ajan noudatetun periaatteen, että osakkeenomistajat maksoivat valuuttakurssien muutosten aiheuttamasta luottojen pääomien ja korkojen huomattavasta noususta huolimatta maksukykyään vastaavan vastikkeen. Osakkeenomistajien ratkaisua maksaa yhtiövastiketta pankin kanssa neuvotelluin periaattein ja määrin ei voitu katsoa tehdyksi konkurssin vaikutusten kiertämiseksi. Kysymyksessä ei siten ollut takaisinsaantilaissa tarkoitettu oikeustoimi eikä myöskään 6 §:ssä tarkoitettu lahja tai lahjanluontoinen sopimus.

Oikeustoimesta aiheutuu vahinkoa silloin, kun oikeustoimi huonontaa yhdelle tai useammalle konkurssivelkojalle tulevaa jako-osuutta konkurssissa. Jotta oikeustoimi olisi aiheuttanut konkurssivelkojille vahinkoa, sen olisi täytynyt koskea sellaista omaisuutta, joka olisi kuulunut velallisen konkurssipesään, jos oikeustoimea ei olisi tehty. Ulosmittauskelvottoman omaisuuden luovuttamisesta ei siten ole aiheutunut velkojille vahinkoa, eikä sellaista omaisuutta koskeva oikeustoimi ole takaisinsaannilla peräytettävissä. Saaminen voi olla ulosmittauksen kohteena. Mikäli kanteessa mainitut yhtiövastikkeet olisi merkitty pesäluetteloon saataviksi vastaajilta, pankin jako-osuus olisi vastaavasti suurempi. Koska pankki oli tietoisena osakkeenomistajien vastikkeenmaksukyvystä ja heidän maksamistaan vastikkeista halunnut yhtiön jatkavan toimintaansa, kysymyksessä oli ollut osaksi pankin aiheuttama tilanne: osakkeenomistajien kanteessa tarkoitettu menettely ei ollut ollut syy-yhteydessä pankille aiheutuneeseen vahinkoon.

Yleinen takaisinsaantiperuste. Pankki ei ollut oikeudenkäyntiteitse vaatinut yhtiöltä kanteessa tarkoitettuihin velkakirjoihin perustuvia suorituksia ennen yksipuolisiin tuomioihin johtaneita kanteita 8.2.1996 ja 13.6.1996; myöskään ei ollut esitetty selvitystä siitä, että pankki olisi muutoinkaan vaatinut kysymyksessä olevia suorituksia yhtiöltä. Mainitut seikat osoittivat pankin olettaneen yhtiön taloudellisen tilanteen kohentuvan tuolloin odotettavissa olleen yleisen taloudellisen nousun myötä. Pankki oli käynyt yhtiön kanssa vuosina 1993 - 1995 neuvotteluja velkasuhteiden kokonaisjärjestelystä ja osaltaan hyväksynyt 30.8.1993 ja 10.5.1994 päivätyt luottoesitykset, mikä osoitti pankin lähteneen siitä, että yhtiön maksukyvyttömyys oli tilapäistä ja että yhtiö kykenisi myöhemmin suoriutumaan velvoitteistaan pankkia kohtaan. Yhtiö oli sen ja pankin luottosuhteiden kokonaisjärjestelyä koskevien neuvottelujen aikana ja niiden sekä hyväksyttyjen luottopäätösesitysten perusteella voinut perustellusti lähteä siitä, että pankki ehdottaessaan yhtiön toiminnan jatkamista, luottojen konvertointia, uutta luottoa tai koron alentamista myöntämällä osaltaan myötävaikuttaisi yhtiön taloudellisen tilanteen paranemiseen. Yhtiö ei siten pankin omasta suhtautumisesta johtuen ollut, kun yhtiö oli muut maksuvelvoitteensa hoitanut ajallaan, ollut takaisinsaantilaissa tarkoitetuin tavoin maksukyvytön eikä kanteessa tarkoitettu menettely ollut samasta syystä johtanut yhtiön maksukyvyttömyyteen siten, että yhtiön vastikkeita koskevat päätökset olisivat peräytettävissä.

Edellä lahjan kohdalla mainituin perustein kanteessa tarkoitettu laiminlyönti ei myöskään ollut takaisinsaantilaissa tarkoitettu oikeustoimi eikä osakkaiden kanteessa tarkoitettu menettely ollut syy-yhteydessä pankille aiheutuneeseen vahinkoon. Kun pankki ehdottaessaan ja osaksi hyväksyessään velkasuhteiden kokonaisjärjestelyt oli pantinhaltijana halunnut yhtiön jatkavan toimintaansa, menettely ei ollut takaisinsaantilain 5 §:ssä tarkoitettua sopimatonta omaisuuden siirtämistä pois velkojien ulottuvilta.

Voitonjako. Vastaajat olivat maksaneet vastiketta vuonna 1993 37,50 markkaa neliömetriltä ja vuosina 1994-1996 25 markkaa neliömetriltä. Lisäksi oli maksettu käyttökorvauksia. Asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että käypä vuokrataso vuosina 1994 - 1996 oli ollut 20 - 25 markkaa neliömetriltä; kantajat olivat katsoneet käyväksi vuokratasoksi vuosina 1992 - 1993 25 - 30 markkaa neliömetriltä. Osakkeenomistajat olivat siten maksaneet vastiketta, joka oli vastannut vähintään käypää vuokratasoa.

Osakkaat olivat käyttäneet hallitiloja vastikkeesta, joka ei ollut kattanut yhtiön vieraan pääoman hoito- ynnä muita kuluja. Kysymyksessä ei ollut yhtiön suoritus, minkä vuoksi varojen jakoa koskevat säännökset eivät tulleet sovellettaviksi. Vastaajat eivät olleet saaneet yhtiön kustannuksella epäoikeutettua etua, koska maksettu vastikkeen määrä oli ollut pankin tiedossa ja pankki rahoittajana ja pantinhaltijana oli halunnut yhtiön jatkavan toimintaansa. Pankin toiminnan perusteella yhtiöllä oli ollut perusteltu aihe menettelyynsä.

Toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen vahingonkorvausvelvollisuus. Yhtiökokoukset oli vastaajien mukaan pidetty epävirallisina kokoontumisina, jolloin oli päätetty mm. vastikkeen määrästä. Yhtiökokouksia ei ollut kutsuttu koolle yhtiöjärjestyksessä määrätyin tavoin kirjallisesti ja vähintään kahta viikkoa ennen kokouksen ajankohtaa. Yhtiökokouksissa ei ollut pidetty pöytäkirjaa. Pöytäkirjan laatiminen tai tarkastaminen eivät olleet yhtiökokouksessa tehtyjen päätösten syntymisen tai pätevyyden edellytyksenä. Yhtiökokousten pitämistä ei ollut laiminlyöty. Asiassa oli siten kysymys siitä, olivatko B, A ja D syyllistyneet tuottamukseen, koska he eivät olleet huolehtineet yhtiökokouksen kutsumisesta koolle päättämään vastikkeista kanteessa tarkoitetun määräisenä.

Pankki oli ollut tietoinen osakkeenomistajien maksukyvystä ja heidän maksamiensa vastikkeiden suuruudesta samoin kuin siitä, etteivät vastikkeet ja muut yhtiön tulot riittäneet kattamaan yhtiön vieraan pääoman kustannuksia, ja siitä huolimatta nimenomaisesti halunnut yhtiön jatkavan toimintaansa. Menettelyllään pankki oli ottanut tietoisen riskin. Noudattaessaan yhtiön ainoan velkojan rahoitussuunnitelmaa toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet eivät olleet menetelleet moitittavalla tavalla ja laiminlyöneet noudattaa lakia tai yhtiöjärjestystä siten, että teon ja vahingon välillä olisi pankkiin nähden korvausvastuun aiheuttava syy-yhteys.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tarja Kukkonen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 11.1.2000

Konkurssipesä ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että yhtiön johtohenkilöinä toimineet vastaajat olivat käyneet luotonantajapankin kanssa rahoitusneuvotteluja nimenomaan yhtiön nimissä. Yhtiön oli katsottava osaltaan hyväksyneen luottosuhteessa tosiasiallisesti noudatetun rahoitussuunnitelman sekä liiketoiminnan jatkamiseen liittyneen taloudellisen riskin. Yhtiön toimihenkilöt eivät siten olleet käräjäoikeuden perusteluissa tarkemmin kuvatuissa olosuhteissa menetelleet huolimattomasti tai muutoinkaan moitittavalla tavalla eivätkä laiminlyöneet noudattaa lakia ja yhtiöjärjestystä sillä tavoin, että menettelyn ja yhtiön kärsimäksi väitetyn vahingon välillä olisi korvausvastuun edellyttämä riittävä syy-yhteys. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, että aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ei ollut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kristiina Martimo, Pirkko Kauppinen ja Markus Nikolainen. Esittelijä Tommi Vuorialho.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Kiiteistöyhtiö Oy X:n konkurssipesälle ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy:lle myönnettiin valituslupa.

Kiinteistö Oy X:n konkurssipesä ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal- SSP Oy (jäljempänä Arsenal) vaativat, että vastaajat velvoitetaan hovioikeudessa esitettyjen vaatimusten mukaisiin suorituksiin.

Avoin yhtiö Ay AB, B, A, C, D ja Y Oy antoivat niiltä pyydetyt vastaukset.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on selvitetty, että Kiinteistö Oy X:n perustamisvaiheessaan vuonna 1986 ottamat noin kolmen miljoonan markan lainat on vuosina 1989 ja 1991 uudistettu niin, että lainojen yhteismäärä on 30.10.1991 ollut 3 498 060,70 markkaa.

Riidatonta on, että asiassa vastaajina olevat kiinteistöosakeyhtiön osakkeenomistajat ovat maksaneet vuonna 1993 yhtiölle yhtiövastiketta 37,50 markkaa neliömetriltä kuukaudessa ja vuosina 1994 - 1996 vastaavasti 25 markkaa neliömetriltä kuukaudessa ja että lisäksi on maksettu käyttökorvauksia. Maksetut vastikkeet ovat vastanneet yhtiön tilojen käypää vuokratasoa, mutta ne eivät olleet riittäneet kattamaan yhtiön ottamien edellä mainittujen vuosina 1992, 1993 ja 1996 erääntyneiden lainojen lyhennyksiä ja korkoja niiden erääntyessä. Yhtiön oma pääoma oli menetetty jo 31.10.1992 päättyneellä tilikaudella.

Asiassa on kysymys siitä, ovatko kiinteistöosakeyhtiön osakkeenomistajat laitonta varojenjakoa koskevien osakeyhtiölain säännösten tai takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain nojalla velvollisia suorittamaan yhtiön konkurssipesälle määrän, jolla yhtiön vastuut ovat ylittäneet osakkaiden maksamat yhtiövastikkeet ja lainojen vakuutena olleen yhtiön kiinteistön realisaatiosta saadun tulon. Lisäksi kysymys on siitä, ovatko D yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä B ja A hallituksen jäseninä vahingonkorvausvelvollisia, kun he eivät olleet kutsuneet yhtiökokousta koolle päättämään riittävän suuruisten vastikkeiden määräämisestä.

Laiton varojenjako

Kysymystä on ensin tarkasteltava laitonta varojenjakoa koskevien osakeyhtiölain 12 luvun säännösten kannalta.

Kuten osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:stä ilmenee, yhtiön varoja saadaan jakaa osakkeenomistajille vain sen mukaan kuin osakeyhtiölaissa säädetään. Muiden kuin lain mukaan jakokelpoisten varojen siirtäminen yhtiöltä osakkeenomistajille on kielletty, ja osakkeenomistaja on 12 luvun 5 §:stä ilmenevin tavoin velvollinen palauttamaan lain vastaisesti saamansa varat.

Voitonjakoa ja muuta varojenjakoa koskevien säännösten päätarkoituksena on turvata yhtiön osakepääoman ja muun sidotun pääoman pysyvyyttä yhtiön velkojien suojaamiseksi. Sitä, minkälaisia toimia voidaan pitää varojen jakamisena, on arvioitava tätä silmällä pitäen. Vaatimus sidotun pääoman säilymisestä merkitsee, että yhtiön varojen tulee kattaa yhtiön velat vähintään sidotun pääoman suuruisella marginaalilla, eli kysymys on varojen ja velkojen suhteen säilymisestä määrätyissä puitteissa. Näin ollen laissa tarkoitettuna varojen jakamisena ei ole perusteltua pitää pelkästään toimia, joilla - muuten kuin liiketoiminnallisin perustein - luovutetaan yhtiön omaisuutta sellaisin tavoin tai ehdoin, jotka välittömästi vähentävät yhtiön varallisuutta. Varojenjakoa koskevien rajoitusten alaisiksi tulee lukea myös sellaiset toimet, joilla siirretään varallisuusarvoja yhtiöstä osakkeenomistajien hyväksi niin, että se epäsuorasti merkitsee yhtiön varallisuusaseman heikkenemistä sidotun pääoman suojaa loukkaavalla tavalla. Esimerkiksi vastikkeettoman käyttöoikeuden myöntäminen yhtiön omaisuuteen ei suoraan vähennä yhtiön varoja, mutta voi silti vaikuttaa yhtiön varallisuusasemaa heikentävästi, koska tappiot siirtyvät yhtiön taseeseen vähentäen omaa pääomaa ja heikentäen siten varojen ja velkojen välistä suhdetta.

Kyseessä oleva kiinteistöosakeyhtiö on niin sanottu keskinäinen yhtiö, jonka yhtiöjärjestyksen mukaisena tarkoituksena on omistaa ja hallita tiettyä kiinteistöä ja sillä olevaa rakennusta osakkeenomistajien lukuun niin, että näillä on yhtiöjärjestyksen perusteella oikeus pitää hallinnassaan määrätyt tilat yhtiön rakennuksessa. Tällaisessa yhtiössä, jonka ainoana tai ainakin pääasiallisena tarkoituksena on tarjota tiloja osakkeenomistajien käyttöön, yhtiön menot katetaan joko kokonaan tai pääosin osakkeenomistajilta perittävillä yhtiövastikkeilla ja muilla yhtiöjärjestyksen mukaisilla suorituksilla. Koska tämän kaltaisella yhtiöllä ei ole ulkopuolisia tulonlähteitä tai niiden merkitys on rajoitettu, on selvää, että jos osakkeenomistajilta perittävät suoritukset pidempiaikaisesti määrätään niin alhaisiksi, etteivät yhtiölle kertyvät tulot riitä kattamaan yhtiön menoja, tämä johtaa yllä kuvatuin tavoin yhtiön varallisuusaseman heikentymiseen. Osakkeenomistajat saavat pitää hallinnassaan yhtiön tiloja ilman, että heidän suoritettavakseen tulevat vastikkeet ja muut maksut vastaavat yhtiölle tilojen tarjoamisesta tosiasiassa aiheutuvia kustannuksia. Tilanteen jatkuessa tällaisena on seurauksena ennen pitkää se, että yhtiölle kertyvien tappioiden vuoksi oma pääoma ei riitä kattamaan osakepääomaa ja yhtiön velkaantuminen kasvaa. Vaikka omaisuus säilyisi ennallaan, varojen ja velkojen suhde järkkyy velkojien vahingoksi. Jos osakkeenomistajilta perittävien vastikkeiden ja käyttömaksujen taso asetetaan sellaiseksi, etteivät yhtiön tulot riitä kattamaan menoja, tällä tavoin mahdollisesti aiheutettu kajoaminen sidottuun pääomaan voi siten olla osakeyhtiölain 12 luvun 5 §:ssä tarkoitettua laitonta varojenjakoa.

Esillä olevassa tapauksessa asiakirjoista ilmenee, että osakkeenomistajilta perityt vastikkeet ja käyttömaksut ovat jatkuvasti olleet riittämättömiä yhtiölle otettujen luottojen aiheuttamien pääomakustannusten kattamiseen. Kuten edellä on todettu, yhtiön oma pääoma onkin todettu kokonaan menetetyksi jo tilikaudella 1.11.1991 - 31.10.1992, minkä jälkeen yhtiön velkaantuneisuus on vuosi vuodelta edelleen kasvanut. Yhtiö ei tosin ole sitoutunut uusiin vastuisiin, mutta entisistä luotoista johtuneiden vastuiden lisääntyminen on kasvattanut velkamäärää olennaisesti.

Koska tällainen keskinäinen yhtiö joutuu ainakin pääosin kattamaan kustannuksensa osakkeenomistajilta perittävillä suorituksilla, vuokramarkkinoilla kulloinkin vallitseva vuokrataso ei voi olla määräävä vastikkeiden ja muiden yhtiössä perittävien maksujen suuruuden kannalta. Sillä, että osakkeenomistajien maksamat vastikkeet ja käyttömaksut mahdollisesti ovat olleet paikallisen käyvän vuokratason mukaisia, ei siten voi tällaisessa tapauksessa olla ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa yhtiön menettelyä laitonta varojenjakoa koskevien säännösten kannalta. Vastaavasti myöskään osakkeenomistajien tosiasiallinen maksukyky ei ole peruste, joka voisi oikeuttaa yhtiön jatkuvasti perimään näiltä vastikkeina ja muina maksuina vähemmän kuin yhtiön kustannusten kattaminen edellyttää.

Yhtiön rahoittajana on ollut Keski-Uudenmaan Säästöpankki, sittemmin Suomen Säästöpankki û SSP Oy, jolta saatavat ovat siirtyneet Arsenalille. Viimeksi mainittu on ainoa velkoja yhtiön konkurssissa. Asiassa on selvitetty pankin olleen hyvin selvillä yhtiön taloudellisesta tilanteesta ja velanhoitokyvyn riittämättömyydestä. Tästä huolimatta pankki ei kuitenkaan ollut ryhtynyt toimenpiteisiin estääkseen yhtiön toiminnan ja saataviensa kasvun jatkumisen. Ottaen huomioon kiinteistömarkkinoiden tila kyseisenä ajanjaksona voidaankin vastaajien väittämin tavoin pitää ilmeisenä, ettei pankki katsonut etunsa mukaiseksi yhtiön hakemista tai hakeutumista konkurssiin, koska yhtiön kiinteistön realisoinnista tai tilojen vuokraamisesta olisi ollut odotettavissa huono tulos, vaan konkurssin lykkäämistä on pidetty vähemmän epäedullisena vaihtoehtona. Pankki on siten yhtiön pahenevasta ylivelkaisuudesta huolimatta hyväksynyt tilanteen ja yhtiön menettelyn. Näissä olosuhteissa ja koska pankin seuraaja Arsenal on yhtiön ainoa konkurssivelkoja, ei konkurssipesällä sen enempää kuin Arsenalillakaan ole oikeutta esittää osakkeenomistajille vaatimuksia osakeyhtiölain (734/1978) 12 luvun 5 §:n nojalla.

Takaisinsaanti konkurssipesään

Konkurssitakaisinsaannin tarkoituksena on velkojia tai heidän yhdenvertaisuuttaan loukkaavien oikeustointen ja muiden oikeustoimeen rinnastettavien, velallisen varallisuusasemaan vaikuttaneiden tointen peräyttäminen. Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (jäljempänä takaisinsaantilaki) 1 §:n mukaan lain nojalla voidaan peräyttää velallisen omaisuutta koskeva oikeustoimi sekä menettely, järjestely ja muu toimenpide, joka on vaikutukseltaan oikeustoimeen rinnastettava. Hallituksen esityksessä takaisinsaantia konkurssipesään koskevaksi lainsäädännöksi (102/1990 s. 43) on todettu, että oikeustoimeen rinnastettavilla toimenpiteillä "tarkoitetaan kaikenlaisia velallisen varallisuutta koskevia toimenpiteitä, joilla on samankaltaisia oikeusvaikutuksia kuin oikeustoimilla yleensä. Myös johonkin toimenpiteeseen ryhtymättä jättäminen (passiivisuus), esimerkiksi velan päästäminen vanhentumaan, voi olla ehdotetun lain nojalla peräytettävissä, voitiinpa passiivisuutta pitää oikeustoimena tai ei. Käsitettä oikeustoimi käytettäisiin laissa laajassa merkityksessä". Takaisinsaannilla on tarkoitus palauttaa tilanne ennalleen eli sellaiseksi kuin se oli ennen peräytyvää oikeustointa (HE 102/1990 s. 7).

Takaisinsaannilla pyritään siis velallisen varallisuusaseman ennallistamiseen. Takaisinsaantilain nojalla voidaan tässä tarkoituksessa peräyttää sellaisia toimia, joihin velallinen tai muu on ryhtynyt. Kuten edellä on ilmennyt, myös passiivisuuden vaikutus voi olla peräytettävissä, jos siitä on seurannut velalliselle kuuluneen varallisuusedun menetys tai koituminen tietyn velkojan hyväksi ja muiden vahingoksi. Takaisinsaantilain nojalla ei kuitenkaan voida hankkia konkurssipesään uusia varallisuusetuja sellaisten tointen perusteella, joihin velallinen ei ole ryhtynyt, vaikka olisi pitänyt. Takaisinsaantilain nojalla voidaan peräyttää tehtyjen toimien vaikutuksia, mutta sen nojalla ei voida perustaa kolmansille sellaisia uusia velvoitteita konkurssipesään tai -velkojiin nähden, joita ei ennestään ole perustettu.

Tässä tapauksessa kysymys on siitä, että kiinteistöyhtiössä osakkeenomistajilta perityt vastikkeet on määrätty sellaisiksi, etteivät ne ole riittäneet yhtiön vastattavien velkojen aiheuttamien menojen kattamiseen. Vastikkeen määrääminen alhaisemmaksi kuin mitä yhtiön vastattavien velkojen aiheuttamat menot olisivat edellyttäneet, ei ole merkinnyt sitä, että yhtiö olisi luopunut saatavasta, joka sillä on ollut osakkailtaan. Takaisinsaantilain mukaisella peräyttämisellä ei voida perustaa osakkeenomistajille sellaisia suoritusvelvollisuuksia, joita koskevia päätöksiä yhtiö ei ole missään vaiheessa tehnyt. Käsillä ei ole sellaista takaisinsaantilain 1 §:ssä tarkoitettua oikeustointa tai siihen rinnastettavaa menettelyä, toimenpidettä tai muuta järjestelyä, joka voisi olla sanotun lain mukaisen peräyttämisen kohteena.

Vahingonkorvaus

D:hen, B:hen ja A:han kohdistettu vahingonkorvausvaatimus perustuu siihen, että D yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä B ja A hallituksen jäseninä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa kutsua yhtiökokous koolle päättämään riittävän suuruisten vastikkeiden määräämisestä.

Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokouksen on tullut päättää vastikkeen suuruudesta ja hallituksen sen maksuajasta ja -tavasta. Yhtiön hallitus on tässä tehtävässään ja muutoinkin kaikissa toimissaan ollut velvollinen menettelemään huolellisesti ja yhtiön edun mukaisesti sekä edistämään yhtiön parasta. Tähän hallituksen yleiseen huolellisuusvelvollisuuteen on kuulunut huolehtia osaltaan siitä, että yhtiössä tehdään sen taloudellisen tilanteen edellyttämät rahoituspäätökset ja tarvittaessa yhtiökokouksen ratkaistavaksi saatetaan vastikkeiden määräämistä koskevat kysymykset siten, ettei yhtiön talous muodostu jatkuvasti tai rakenteellisesti alijäämäiseksi.

Yhtiön oma pääoma on menetetty jo 31.10.1992 päättyneellä tilikaudella, eikä yhtiössä ole tämän jälkeenkään määrätty maksettavaksi vastikkeita, jotka olisivat riittäneet kattamaan yhtiön vastattavien lainojen vaatimia menoja niiden erääntyessä. D, B ja A eivät ole edes väittäneet hallituksen ryhtyneen toimenpiteisiin yhtiön rahoituskustannuksia vastanneiden vastikkeiden määräämiseksi.

Vastike oli vastaajien mukaan määritelty osakkaiden maksukykyä vastaavaksi yhteisymmärryksessä pankin kanssa. Kuten edellä laitonta varojenjakoa koskevien perustelujen yhteydessä on todettu, asiassa on selvitetty pankin ainakin olleen hyvin selvillä yhtiön taloudellisesta asemasta ja riittämättömästä velanhoitokyvystä. Se seikka, että pankki ei kuitenkaan ollut ryhtynyt toimenpiteisiin estääkseen tilanteen ja saataviensa kasvun jatkumisen, on mitä ilmeisimmin johtunut siitä, että kiinteistömarkkinoiden tuolloin vallinneen huonon tilan vuoksi yhtiön konkurssi on arvioitu pankin kannalta vielä epäedullisemmaksi vaihtoehdoksi. Pankki on siten hyväksynyt yhtiön ja sen johdon menettelyn sekä suuremmaksi arvioidun vahingon välttämiseksi sallinut konkurssin lykkäytymisen. Näin ollen ja pankin seuraajan Arsenalin ollessa yhtiön ainoa konkurssivelkoja ei konkurssipesällä sen enempää kuin Arsenalillakaan ole oikeutta korvaukseen yhtiön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan edellä kuvatusta menettelystä aiheutuneeksi väitetystä vahingosta.

Kanteessa on lisäksi viitattu hallituksen velvollisuuteen huolehtia siitä, että yhtiön vastikesaatavat kirjataan yhtiöjärjestyksen edellyttämällä tavalla yhtiön kirjanpitoon. Asiassa ei kuitenkaan ole edes väitetty, etteikö vastikekirjauksia olisi tehty sen mukaisina kuin mitä niistä on yhtiössä tosiasiassa päätetty.

Edellä mainituilla perusteilla D:hen, B:hen ja A:han kohdistetut vahingonkorvausvaatimukset ovat perusteettomia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kati Hidén, Mikael Krogerus, Markku Arponen ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jukka Sippo.